Keikkaviikonloppu w/Taival & River Sound!

Taival

 

Perjantai 12. Helmikuuta piti sisällään Taival-yhtyeen ensimmäisen keikan pitkiin aikoihin ja vielä uudella kokoonpanolla. Minä otin kopin Miikan pestistä kun valtionvelvollisuudet päättyivät meikäläisellä ja alkoivat heikäläisellä. Läpsystä vaihto. Tee hyvin, Miika!

 

Perjantain keikkapaikkana toimi ravintola La Barré Joensuun keskustassa, perinteikäs ja tuttu juottola. Ennenkin siellä esiinnytty. Pidin päivällä kitaratunnin oppilaalle, söin rauhassa ja katselin telkkaria aina siihen asti kun Joonaksen kanssa päätettiin lähteä venuelle seurailemaan ja kasailemaan kamppeita. Koukattiin Juliukselta (tuuraamassa puolestaan Mikkoa mikon Esstivaihdon ajan) pellit ja vermeet ja ajettiin Barreen.

 

Paikanpäällä hermoilin kitaravahvistimen kuosiin ja toivoin että se ei päästäisi kipinöitä heti kun soittaa pitäisi. Tsuumailtiin illan pääaktin, Rorscharhin(??) Tahrojen sound check ja alettiin tehdä omaa kun lava vapautui.

2016-02-04 12.14.11

Pedaalilaudan olin laittanut täysin iskuun keikkaa varten, nyt nähtäisiin onko siihen luottamista!

 

2016-02-04 12.13.14

Piuhat siistissä nipussa.

 

Soundcheck meni rutiinin mukaan ja aivan hyvin. Kiertäviä taajuuksia ja seisovia aaltoja karsittiin kompensoimaan paskaa tilaa. Tiiskulla oli myös vähän paska tila, flunssa kun ja kaikkea.

 

Kotiin ja vaatteitten vaihtoon. Musta kauluspaita ja kraka, yeah! Toimii aina.

 

Illalla klo 23 aikaan alotettiin soittamaan. Joensuun Rock Academy Crew -poppoo pisti nauhalle ja kuvalle (niitä toivottavasti myöhemmin ulkoilmoille!). Pistin soimaan aiemmin kämpillä tehneeni eteerisen loopin ja väänsin oskilloivaa delayta päälle niin maan perkeleesti, ja näiden elementtien johdattelemina sukelsimme Jos Osaisin Lentää -kappaleeseen. Ja ai herranjumala miten hyvältä tuntuikaan soittaa taas tällä porukalla. Tällä bändillä. Riehuin ja tärisin kylmissä väreissä Mitä Minä Teen -biisin aikana ja fiilistelin silmät kiinni (ainakin videoitten perusteella) Vanhan ja Kauniin intron soinnut. Uuh, miten soittaminen onkaan parasta. Ehkä saan tähän joskus kuvankin keikasta.

 

Soittamisen jälkeen tulee totta kai roudaus. Äkkiä kamat kasaan noin noin noin ja tuoppi käteen. Huomenna hakisin pakettiauton kanssa tavarat pois.

 

Tarhoja seurasin parin oluen verran kunnes oli pakko lähteä nukkumaan. Huomenna olisi kiire päivä.

 

River Sound

 

Petra oli tehnyt aiemmin viikolla aivan jäätävän suuren työn pistäessään kasaan Bilebändi River Soundin fb-sivut, käyntikortit, äänitteet ja kaiken muun järjestelyn. Nyt olisi aika suunnata Kuopioon häämessuille ja materiaalinen vastuu on minun käsissäni.

 

Hyppään bussiin klo 13:30 ja olen Tikkalassa n.14:15. Älytön kiire jos pitäisi ehtiä kuudeksi Kuopioon treeneihin. Otan pakettiauton ja lähden posottamaan kohti Joensuuta, Hassisen Koneen iloiset rallit soidessa.

 

Ensin kamat Barresta pois. Kätevästi kaikki omat tarvittavat on edellisillan keikan jäljiltä lähtövalmiudessa. Kämpiltä eri kauluspaita ja kraka mukaan + patja ja hygieniatarpeet. Noin! Anu mukaan myös, bassoineen päivineen. Konsalle, sieltä Mikon rummut ja muuta sälää ja viimeiseksi Petran kämpille hakemaan kiipparit. Hirveän paineen ja rutistuksen läpi suoriuduttuamme moottoritielle kohti Kuopiota pystyi jo hieman hengähtämään.

 

Kuopioon mennessä iski mahdoton lumimyrsky joka selkeni sekunneissa. Ok.

Kuopioon päästyämme mentiin heti paikallisen amk:n bänditilaan treenaamaan huomisen settiä. Parin tunnin treenit ja hoidettu. Treenien jälkeen Taavin luo, pari olutta ja hiukan Mikon tuomaa punaviiniä, yksityiskohtien sumplimista ja kuulumisten vaihtelua. Miten mukavaa!

2016-02-14 01.58.16

Korut ja nuotit on.

Sunnuntaiaamuna poistumme Musiikkitalolle liivit yllä seuraamaan ystävänpäivän häämessuja. Puramme itsemme lavalle yhtyeen näköiseen muodostelmaan ja klo 10 alamme soittaa tyhjälle salille. Sama toistuu klo 12 ja klo 14. No, onneksi Ainutkertaista on kiva vetää. Ja Keinu Kanssani. Henkilökunta diggas!

 

Soitot soitettu, kamat kasaan, muutamat turinat uteliaitten parien kanssa ja kahvien jälkeen kohti Joensuuta jälleen! Ilokseni kuulen vielä saman illan aikana että joku on jopa pyytänyt tarjousta hääkeikalle! Kannatti lähteä siis.

 

Ja onnekseni ehdin vielä illaksi viettämään ystävänpäivää rakkaani kanssa ❤

 

Ensiviikonloppuna onkin erimeno, kun Taival käy heittämässä showcase-keikan Helsingissä! Palataan silloin!

 

. Visa Boogie

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: