Tässä oma käsikirja musiikinopettajan tai -ohjaajan työhön! Käyn ensin hieman teoriapohjaa ja sen jälkeen hyviä käytäntöjä, mahdollisesti pohdinnalla ja ideoilla lisättynä.
1. Johdanto
2. Tarvehierarkia
2.1. Tarvehierarkia käytännössä
3. Motivaatio
4. Tavoitteet
5. Behaviorismi
6. Konstruktivismi
7. Hyvän oppitunnin käytäntöjä (yksilöopetus)
8. Hyvän oppitunnin käytäntöjä (ryhmäopetus)
9. Lopuksi
10. Lähteet
1. Johdanto
Oma teoreettinen pohjani opettamisen käytäntöihin on melkoinen sekametelisoppa, eräänlainen kudos eri tyylejä ja lähestymistapoja jotka rakentavat kokonaiskäsitystä oppilaistani ihmisinä ja oppijoina. Kudokseen kuuluu kognitiivisuutta ja konstruktivismia, Manslow’n tarvehierarkiaa, behaviorismia, motivaatioita, oppimista ja opettamista. Mahdollisesti paljon muutakin! Yritän parhaani mukaan avata tämän kudoksen ymmärrettävään ja helposti lähestyttävään muotoon. Annan myös käytännön ohjeita joita pyrin noudattamaan. Käytännön ohjeet tulevat joko omista kokemuksistani opettajana, tai käytyjen keskustelujen, kurssien, kirjallisuuden tai muun vastaavan pohjalta. Huomaathan, että tämä käsikirja on kirjoitettu vahvasti kitaristisesta, rytmimuusikon näkökulmasta.
Tarvehierarkia
Manslow’n tarvehierarkian mukaan ihmisellä on perustarpeet jotka tulee tyydyttää (riittävässä määrin) jotta ihminen voisi hakea tyydytystä seuraavalle tarpeelle hierarkiassa. Ensimmäisenä on fysiologiset tarpeet, syöminen, juominen, hengitysilma ym. hengissä säilymisen edellytykset, jonka jälkeen tulee turvallisuuden tarpeet. Näitten tarpeitten täytyttyä ihminen pyrkii tyydyttämään yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeet, jota seuraa arvostuksen, kunnioituksen, itsearvon ja vastaavien tarpeet. Viimeisenä hierarkian huipulla on itsensä toteuttamisen tarve.
Tarvehierarkia käytännössä
Koen, että tarvehierarkian ”täyttäminen” on edellytys sille, että oppitunti voi ylipäätään alkaa. Tämä toteutuu verrattaen yksinkertaisilla ja itsestäänselvillä, mutta sitäkin tärkeimmillä keinoilla. Esimerkiksi oppitunnin alussa on hyvä tervehtiä oppilasta. Tervehtimällä voidaan luoda turvallisuuden tunnetta, kuin myös yhteenkuuluvuuden tunnetta. Samalla myös arvostat oppilasta ja tämän olemassaoloa. Tervehtiminen on siis parhaimmillaan yksinkertainen mutta tehokas ele ja luo hyvän pohjan oppilaan itsensä toteuttamiselle. Vaikutusta voi tehostaa myös kyselemällä kuulumisia ja hetken rennolla jutustelulla. Loppupeleissä kyse on ”ihminen ihmiselle” -olemisesta.
Motivaatio
Yksinkertaistan motivaation suuntaukset mielestäni kahteen tarpeellisimpaan pääsuuntaukseen: sisäiseen ja ulkoiseen motivaatioon. Kärjistettynä opetustilanteessa tämän voisi asetella näin: mitä oppilas haluaa tehdä (sisäinen) ja mitä opettaja haluaa oppilaan tekevän (ulkoinen). Motivaatio on tärkeä tekijä oppimisen laadussa – opetettavan asian oppii helpommin ja syvällisemmin, jos oppilaalla on sisäinen halu osata ja oppia se tietty asia, kun taas jos opettaja määrää mitä oppilaan pitää opetella, eikä oppilaalla ole omaa kiinnostusta aiheeseen, jää opittavan oppiminen ulkoa pänttäämiseksi, pinnalliseksi tiedoksi jota on vaikea soveltaa käytäntöön. On siis tarkoituksenmukaista ja tehokkaampaa ruokkia oppilaan sisäistä motivaatiota, ”porkkanoiden” sijaan.
Tavoitteet
Tavoitteenasettelulla on tärkeä rooli motivaation suuntaajana. Opintojen tai harrastuksen alussa on tärkeä keskustella oppilaan kanssa ja asettaa tavoitteet, mihin tähdätään. Olisi hyvä suunnata kompromissiin, jossa yhdistyvät oppilaan omat halut esim. opiskeltavan tyylilajin suhteen, sekä opettajan suunnittelemat harjoitukset jotka palvelevat oppilaan toivomaa päämäärää. Tavoitteellisissa oppilaitoksissa (musiikkiopistot, konservatoriot ym.) kolmantena pelaajana tässä yhtälössä on tutkintovaatimukset. Voi olla että oppilas ei koe hyötyvänsä tutkintovaatimuksissa vaadituista aiheista, jolloin opettajalla täytyy olla hyvät perusteet ja soveltamiskyvyt joilla kääntää tutkintovaatimukset oppilaan omaksi hyödyksi.
Behaviorismi
Kirjassa ”Musiikkikasvattaja – Kohti reflektiivistä käytäntöä” mainitaan behaviorismista seuraavaa: Oppimista tutkinut David Hardreaves on todennut, että behavioristista oppimiskäsitystä on sovellettu ehkä laajimmin juuri musiikin alueella. Monet musiikinopettajat mahdollistavat oppimisen näyttämällä oppilaille, kuinka monimutkainen soittotaito ja -tehtävä voidaan pilkkoa pienemmiksi, selkeästi määritellyiksi vaiheiksi… …Behavioristinen oppimiskäsitys, jossa kokonaisuus kootaan yksityiskohdista ja jossa keskitytään käyttäytymisen näkyvään muutokseen, sisältää riskin, että ”metsää ei nähdä puilta”. Vaikka puhtaasti behavioristinen lähestymistapa on hyödyllinen muutoin ylitsepääsemättömältä näyttävän materiaalin lähestymiseen, voi se osoittautua ongelmalliseksi, mikäli kokonaistavoitteena on auttaa oppilaista kehittämään merkityksellistä ja kokonaisvaltaista ymmärrystä laajemmista tiedonalueista (Juntunen, Nikkanen, Westerlund, 2013, 57.)
Lainaus puoltaa suurilta osin omaa käsitystäni behavioristisen tyylin hyödyistä ja haitoista. Käytännössä tämä toteutuu oman opetukseni osalta seuraavanlaisesti: jos oppilas opettelee vasta alkeita tai tutustuu ensimmäistä kertaa uuteen asiaan, voi behavioristinen tyyli olla paikallaan. Esimerkiksi soittoasento, käsien liikkeet tai sävelten paikka otelaudalla on kerrottava ”kiveen hakattuina faktoina” jos oppilaalla ei ole aikaisempaa käsitystä mistään edellämainituista. Kun esimerkiksi käsien liikkeet alkavat käydä tutuiksi voidaan ruveta oppilaan kanssa pohtimaan erilaisia vaihtoehtoja, soveltamista tai edistämistä, jolloin oppilaan omat sisäiset prosessit on mielekästä ottaa opetukseen mukaan ja jättää behavioristinen ote taka-alalle tai kokonaan pois.
Konstruktivismi
Konstruktivismissa korostetaan yhdessä oppimista sekä jokaisen oppijan erityisyyttä oman tietonsa rakentajana, sen hankkijana ja muokkaajana. Yksilö ei ota tietoja vastaan passiivisesti vaan muotoilee itse omalla toiminnallaan käsitystään maailmasta ja luo havainnoistaan merkityksellisiä kokonaisuuksia. Oppimiseen vaikuttavina tekijöinä nähdään entistä enemmän opiskelijan aikaisemmat tiedot, taidot, kokemukset, ongelmanratkaisutavat sekä skeemat, sisäiset mallit oppijan tavasta hahmottaa maailmaa. Oppiminen on uudelleenrakentamista, muokkaamista ja täydentämistä. Opettaja on tässä kokonaisvaltaisessa prosessissa tukihenkilönä ja mahdollistajana. Oppiminen on oppijan omaa aktiivista toimintaa, mutta opettajaa tarvitaan yhä suuntaamaan ja ohjaamaan oppimista (Törnström, Rae, Orusmaa, Virta, 2012. 37.)
Kuten aikaisemmassa luvussa mainitsin, kun oppilas on tutustunut alkeisiin ja oppilalle kehkeytyy jokin malli toiminnasta, eli skeema, voidaan noita skeemoja täydentää, soveltaa tai korjata. Opettajan rooli tässä kohtaa on aktiivisesti tarkkailla ja olla perillä siitä, minkälaisia aikaisempia käsityksiä oppilaalla voi olla käsiteltävästä aiheesta. Tämä on hyödyllistä monessakin kohtaa: oppiminen on mielekkäämpää jos oppilaalla on oma prosessi tiedon käsittelemiseen, aikaisemman opitun pohjalle on helpompi fokusoida mielenkiintoinen jatkokysymys (sisäinen motivaatio) ja oppiminen rakentaa suurempaa tietorakennetta ja kokonaiskäsitystä aiheesta, irrallisten ja pinnallisten tiedonmurusten sijaan. Konsturktivistinen tapa rohkaisee myös dialogiin, jossa huomioidaan oppilas ja oppilaan omat toiveet, mikä edistää taas hyvää ilmapiiriä oppitunnilla ja edelleen vaikuttaa mielekkääseen oppimiseen.
Hyvän oppitunnin käytäntöjä (yksilöopetus)
Aiemmin käsitellyt teoreettiset mallit luovat pohjan sille kuinka opetan ja kuinka perustelen opetustyylini. Hyvään oppituntiin kuuluu mielestäni myös paljon muutakin kuin teoreettiset käsitykset. Kuinka oikeastaan hyvä oppitunti rakentuu soitonopetuksen näkökulmasta? Oma oppituntini on seuraavanlainen:
Ensin tervehdin oppilasta ja kyselen kuulumiset (ilmapiirin luominen, turvallisuus ja avoimuus). Seuraavaksi lämmittelemme jollain aikaisemmin opitulla asialla, esim. soinnuilla tai etydeillä (fysiologinen näkökulma yhdistettynä aiemmin opitun vahvistamiseen, mahdollisesti skeemojen soveltamiseen). Lämmittelyn jälkeen kertaamme kotiläksyn (viimeksi opitun uuden aiheen vahvistaminen). Mahdollisesti korjaan väärin opitut asiat (akkomodaatio) tai lisään jonkin uuden asian (assimilaatio). Kotitehtävien läpikäymisen jälkeen joko keskitymme edellisen asian soveltamiseen tai otan esille uuden aiheen.
Varaan tunnilleni aina myös ”villikorttivartin”. Villikorttivartti tarkoittaa sellaisten asioiden keskustelemista tai läpikäymistä jotka tulevat oppilaalle tai opettajalle mieleen ja jotka ovat perusteltuja liittää aiemmin opittuun. Tällöin voin poiketa omasta suunnitelmastani n. 15min verran. Ei ole mitään mieltä sivuuttaa oppilan omia kysymyksiä tai kiinnostuneita pohdintoja vain siksi, että pysyisi ennalta suunnitellussa tuntisuunnitelmassa. Oppiminen on parhaimmillaan silloin kun tärkeät kysymykset tulevat oppilaasta itsestään.
Hyvän oppitunnin käytäntöjä (ryhmäopetus)
Tähän minun täytyy mainita että en ole juurikaan päässyt ryhmäopetusta harjoittelemaan, joten käytännön tasolla olevaa tietoa on minull on hyvin vähän ryhmäopetuksesta. Yritetään kuitenkin!
Ryhmäopetuksessa lienee pätee moni aiemmin mainittu teoria tai käytäntö, jotka soveltuvat yksilöopetukseenkin. Paul Harriksen kirjassa The Virtuoso Teacher (Faber Music, 2012, 80) on muutamia ajatuksia ryhmäopetuksesta (vapaasti suomennettuna): Oppilaitten täytyy olla jatkuvasti sitoutettuja opetukseen, oppilaiden erot tulee käyttää eduksi ja oppilaiden erot täytyy käyttää ryhmän eheyttämiseen, ei erottamiseen. Oppilaat itse ovat suuri voimavara toistensa motivoimiseen ja opettamiseen, sikäli jos opettaja on suunnitellut tunnit hyvin ja osaa ohjata oppilaat keskinäisen oppimisen äärelle. Ryhmäopetuksessa korostuu myös opettajan opetuksen strategiavarasto ja johtamistaidot.
Lopuksi
Tässä käsikirjassa on mielestäni tärkeimmät pisteet joiden avulla oppitunnista voi saada aikaan turvallisen, innostavan ja kehittävän. Käsikirjaa mahdollisesti laajentaessani tulen todennäköisesti käymään läpi palautteenantoa ja tarkentamaan motivaatioiden ja sisäisten prosessien merkitystä opetuksessa.
Toivottavasti tästä käsikirjasta on sinulle hyötyä!
Lähteet
Partti, H. Westerlund, H. Björk, C. (toimittanut Juntunen, M-L. Nikkanen H.M. Westerlund, H.) 2013. Musiikkikasvattaja – kohti reflektiivistä käytäntöä, PS-Kustannus, Juva
Törnström, S. Rae, A. Orusmaa, S. Virta, I. 2012. Pedapakki – Työkaluja kansalaisopistojen opettajille, Saarijärven Offset, Saarijärvi
Harris, P. 2012. The Virtuoso Teacher – the inspirational guide for instrumental and singing teachers. Faber Music, London
Visa Forsblom 